TIETOJA MEISTÄ


AFPRO Filters perustettiin vuonna 1979, ja vuosien saatossa olemme varmistaneet johtavan aseman kansainvälisillä ilmansuodatusmarkkinoilla. Toimitamme suodattimiamme kaikkialle maailmaan Hollannissa, Belgiassa, Saksassa, Ranskassa ja Kiinassa sijaitsevien myyntipisteidemme sekä laajan kansainvälisen jälleenmyyjäverkostomme kautta.
AFPROn henkilökunta tekee yhteistyötä asiakkaidensa kanssa löytääkseen parhaat mahdolliset ilmansuodatinratkaisut. Tuotteiden korkean laadun lisäksi AFPRO erottuu edukseen myös erinomaisten logistiikkajärjestelyjen ja oheistarjonnan, kuten kiilahihnojen, avulla. Ylivoimaisten logistiikkajärjestelyjen mahdollistamat nopeat toimitusajat ovat auttaneet AFPRO Filtersiä kasvamaan luotettavaksi kansainväliseksi yhteistyökumppaniksi.
Perustuotteidensa lisäksi AFPRO Filters valmistaa erikoistuneita ja asiakkaille räätälöityjä tuotteita, jotka täyttävät asiakaskohtaiset toiveet ja tarpeet.


Missio

Puhdas ilma kuuluu kaikille, ja sitä saadaan yrityksemme suodatinten avulla.
Terveellinen elinympäristö. Optimaalinen sisäilman laatu parantaa suorituskykyä ja saa ihmiset toimimaan parhaimmillaan.
Liiallinen energiankäyttö on maailmanlaajuinen ongelma, jota voidaan osaltaan helpottaa käyttämällä yrityksemme valmistamia suodattimia. Tuotteillamme on saavutettu jopa 50 prosentin säästöjä energiankulutuksessa ilman käsittelyn osalta. Helppoa ja tehokasta.

Clean Air. Our Care
Lataa
Lataa